Bucket list 2015

Ihmisillä on tapana kuvitella syntyvänsä joka vuosi uudelleen. Tammikuussa parannetaan tapoja ja luvataan suuria uusia suuntia.

Niinpä mietin bucket-listaa vuodelle 2015 minäkin. Tosin tämä tuli nyt niin yllättäen että en keksinyt kuin kaksi kohtaa.

Ensimmäinen liittyy tietotaitoon, hieman ammattiin ja paljon osaamiseeni. Sattuneesta syystä en nyt sitä availe sen enempää, mutta ensimmäinen päätökseni olkoon keskittyä uuden oppimiseen tuon aihepiirin tiimoilta ensi vuoden aikana ja kehittyä siinä vähintäinkin rautaiseksi osaajaksi.

Toinen kohta on vaivannut nyt mieltäni viikon tai pari kasvanemassa määrin: taitaa olla aika kokeilla näitä parisuhdehärdellejä taas. Ehkä kuitenkin varovaisesti kepillä jäätä (no pun intended). Jos vain varovaisesti tähtäisi siihen että päinvastoin kuin tänä vuonna voisi kokeilla käydä ihka aidoilla treffeillä. Siitä voisi sitten katsoa olisiko aika kypsä ja kaipaanko oikeasti koko härdelliä.

Teemabiisi vuodelle 2015

Ennustaja korisi kurkustaan oktaaviääniä

Lotusasennossa vaunuletkan häntäpäässä

Pojan lakissa seteli hikisessä kädessä

Toisen viivoista povattiin eräpäivämääriä

”Tuo kolmisilmäinen kummajainen näkee kai enemmän kuin monet ikänään!”

Rukoillut oli poika kauan tapaavansa taikurin

Loihtimaan tulevaisuuskuviinsa raamit ja ryhdin

Uskon, tahdon tai kurin

Usko pois

Nait neidon rautahäistä meen takuuseen

Kesähautajaisissas vain horrokseen

Vain syntyäkses sydäntalveen uudelleen

Rakkauden rikkauksistas jalostat

Kuorit timantin Feenixin munasta

Seppelees punoo kuolema sulistaan

Niin poika kumarsi hypäten keinuvasta kärrystä

Vain itseään toteuttavan Ennustajan kyydistä

Huojuva letka loittoni soiden taa

Myös pojasta pakeni kauas nuoruus

Kapinan, kipinän vaihtuen vapinaan

Kunnes vanhana miehenä itse ennusti

Hän tulisi kaipaamaan lapsenuskoaan

Sängynlaidallaan

Usko pois

Kuka tahansa poika halutessaan on

Rautasorkka kuolematon

Tarinaltaan ajaton usko

Ennustus, pois kutsumus

Tanssi ja laula vaikka vain korvasi sois

Itseesi luota vaikkei järki sitä sois

Vaikkei sitä järkesi sois

Älä pelkää, usko pois

Nostalgointi

Näin joulun ja loppuvuoden aikoihin on monella tapana kääntää katse menneeseen uuden alkamista odotellessa. Moni nostalgoi ja miettii kuinka ennen kaikki oli paremmin. Niitä hetkiä kun muistelee rakastaneensa ja kuinka oli rakastettu vaikka ei silloin sitä ollut tajunnut.

Ihmissuhteita jotka loppuivat, mutta näin etäisyyden päästä olivat ah niin ihania.

Minä teen päinvastoin.

Katselen ihmisiä joiden kanssa minulla on ollut suhde ja kauhistelen aidosti. Kuinka osa niistä on suoraan sanottuna rupsahtaneet ja muuttuneet ihmisiksi joita en enää edes tunnistaisi. Kuinka heillä nuorempana oli periaatteita ja tavoitteita ja kuinka ne nykyään ovat kadonneet. Joissain tapauksissa tuntuu niin hupaisalta kuinka joidenkin ihmisten kanssa joutui aikoinaan vääntämään nimenoaan näkökantojen erosta joihinkin asioihin ja jotka nyt ovat heittäneet nuo näkökannat elämästään vaikka ne silloin olivat elämää tärkeämpiä.

Lisäksi yllättävän monen jaloissa pyörii jälkikasvua. Ihan aidosti kauhistun jos olisin hankkinut jonkun heistä kanssa itse jälkikasvua. Se olisi luonnollisesti varmaan suurin asia elämässäni, mutta olisinko itse kasvanut toiseen suuntaan ja vieläkö pystyisin rakastamaan jotakuta entisistäni?

Ehkä olisin kasvanut samaan suuntaan ja olisin ihan onnellinen nyt. Toisaalta tässä todellisuudessa olen täysin tyytyväinen nykytilanteeseeni, yksin.

Silti yllätin itseni pari viikkoa sitten. Siihen ei tarvittu kuin vastaan kävelevä naisihminen. Vaikka en koe olevani ja kivenkovaan väitän etten ole pinnallinen pelkkä ohimenevä hetki sai elämäni sekaisin useammaksi päiväksi.

Mieleeni paloi tuo näky ja täysin käsittämätön tunnevyöry paloi liekkimerenä sisälläni. En edes pystynyt käsittelemään kaikkia tunteita sisälläni. Siellä roviona paloi ihastusta, hoivaviettiä ja puhdasta lihallista himoa varmaan tusinan muun tunteen kanssa.

Oliko se todellakin yksi tuntematon henkilö joka ehkä muistutti joitain muita henkilöitä joita kohtaan minulla on ollut jotain tunteita joka laukaisi patoutuneet tunteet, vai olivatko nuo kaikki tunteet käyttämättöminä patoutuneet sisälläni ja tuo hetki vain sain padot kaatumaan niiden määrän alla?

Ja nytkin piti vain todeta että olen onnellinen että en ollut onnellinen ja mieleni karkaa jonnekin tuntemattomille teille ja mietin kaipaanko silti jotain mitä en tunnusta kaipaavani.

Muistutukseksi

Moni asia riippuu niin paljon omasta fiiliksestä ja asenteesta:

vrt.

edit: meinasin unohtaa tämän!