To be alive

One for all when we are all done
He took the fall and passed it on
Somewhere out there
Out where our nightmare came true

So many things I should have said
Unspoken words vanish in death
Grief is the price, the price we pay for love
We are drifting further apart
In this apocalypse of stars
Into the heart of the dark
With his Legacy

To be alive is more than just breathing
Remember to tell everyone
That you care when you see them
Be proud of yourself and
Dont be afraid prince of the machine

To be alive is more than just breathing
Remember to tell everyone
That you care when you see them
Be proud of yourself, prince of the machine

And i just can't find the right words to say
It is true that the deepest longing is silent
Farewell my Comrade to the wind of eternity
May we all meet there one day
Buried in flames but the memory remains

Rain City

Oh, do you know who we are inside?
And oh, can you know what's right beside?
You don't wanna know if the tide is high or low.

If you don't wanna lend a hand then try to stay at home
Millions more will come and go yet we are still alone

Alone.

I know:

I have the right to fight for flight
But oh, do we villify what's right beside.

If you don't wanna lend a hand then try to stay at home.
Human beings may take your heart and hang on to your soul

...your soul

Please don't forget that you are beautiful

Ah, do you know who we are inside?
And oh, so they criticize..but we tried, we tried.

If you don't wanna lend a hand then try to stay at home
Millions more will close the door it chills us to the bone
Others still will take your and consciously atone
Subtlety reminds you that you never were alone.

You must fight for your soul!

Your soul (you've got to want it for me...)
Your soul (you've got to want it for me...)
Your soul (you've got to want it for me...)
Your soul (you've got to want it for me...)

Viimeinen HIMYM päivitys.... ehkä.

Niin, siis HIMYM kestää 208 jaksoa, eli noin 80 tuntia. Näistä join 207,9 jaksoa on vähintäinkin viihdyttäviä ja koko sarjan viimeiset 0,1 jaksoa karmaisevaa sheisseä.

Lopusta löytyy myös ihanan disneymäinen ohje onnistuneeseen ja onnelliseen parisuhteeseen:

It was at times a long, difficult road. But I'm glad it was long and difficult, because if I hadn't gone through hell to get there, the lesson might not have been as clear. You see, kids, right from the moment I met your mom, I knew... I have to love this woman as much as I can for as long as I can, and I can never stop loving her, not even for a second. I carried that lesson with me through every stupid fight we ever had, every 5:00 a.m. Christmas morning, every sleepy Sunday afternoon, through every speed bump. Every pang of jealousy or boredom or uncertainty that came our way, I carried that lesson with me. And I carried it with me when she got sick. Even then, in what can only be called the worst of times, all I could do was look at her and thank God, thank every god there is, or ever was, or will be, and the whole universe, and anyone else I can possibly thank that I saw that beautiful girl on that train platform, and that I had the guts to stand up, walk over to her, tap her on the shoulder, open my mouth, and speak. 

Elämässä on ylä- ja alamäkiä, mutta vaikka saan allergiaoireita disneymäisyydestä, olen sitä mieltä että jos tarpeeksi usein jaksaa rakastaa, vaikka ei juuri sillä hetkellä siltä tuntuisi, on erittäin suuret mahdollisuudet onnistuneeseen ja positiiviseen ihmissuhteeseen.

80 tuntia

Noin 80 tuntia.

Olisi näemmä vielä kesää jäljellä.

Mitäs sitten?

Päätin perustaa uskonnon

Päätin perustaa uskonnon. Tällä kertaa se ei liity ylipappeuteen ja palvontamenoihin joihin kuuluu neitsyitä.

Eräs eri uskonnoissa toistuvista teemoista on uudelleensyntymä. Uudessa uskonnossani viedään ajatus uudelleensyntymästä hieman uusille poluille ja samalla nojataan Äiti Maa - Gaia - ajattelutavan suuntaan.

Suurin pointti koko uskonnossa on että me synnymme aina uudestaan. Tai oikeastaan ei ole meitä. Olemme vain yksi ja sama joka syntyy aina uudelleen. Sinä et ole sinä, minä en ole minä, olemme yksi.

Kun elämä loppuu synnymme joksikin toiseksi eläväiseksi, ihmiseksi, eläimeksi tai vaikka kasviksi. Ajalla ei ole merkitystä, seuraavaksi edessä oleva elämä voi olla menneisyydessä, nykyisyydessä tai tulevaisuudessa.

Lopputulema on että rakasta ja kunnioita kaikkea elävää - koska se olet sinä.

Battle over

Ihmiset väsyttävät.

Töissä samassa tiimissä on typeriä ja laiskoja ihmisiä jotka eivät edes yritä tehdä töitään kunnialla vaan kokonaan yrittävät luistaa niistä jolloinka ne valuvat muille, tai jos niitä tekevät, eivät välitä työn laadusta vaan toistavat samoja virheitä päivittäin. Hävettää olla tuollaisten ihmisten kanssa tekemisissä ja varsinkin samassa tiimissä.

Ystävät vituttavat myös. Joukko itsekkäitä ja töykeitä ihmisiä jotka niin ikään eivät omaa yhtään mitään käytöstapoja tai empatiataitoja muita kohtaan. Olisiko jollakulla vaihtareita? Voisin vaihtaa vaikka viisi tällaista yhteen täyspäiseen.

Ja ei, en ole itse parempi. En ainakaan enää. Vittuilen, vinoilen ja näsäilen noille ihmisille "päin näköä" purkaakseni otsaani kasvavaa elintä. 

Töissä on hieman hankala olla tekemättä yhteistyötä tiimin sisäisesti, joten heidän kanssa on jonkinverran kommunikoitava ja yrittää tehdä töitä yhdessä. Kaverit saa aina vaihdettua, mutta sekin on pitempi prosessi, joskin siitä on kokemusta ja se on hitaasti jo tällä vuosituhannella osittain tehty kun tajusin että silloinen lähin kaveripiiri toisti kokoajan samaa kaavaa elämässään ja hieman välillä sitä ulkopuolelta katsoen oli päivänselvää että se olisi helposti viemässä elämää hyvin huonoon suuntaan.

On kai kolme keinoa päästä oravanpyörästä; tulla uskoon, parisuhdeoravanpyörä ja erakoituminen.

Taidan valita viimeisen.

Pelaamista?

Pitääkö ihmissuhteissa pelata? Ainakin aluksi?

Lähdetään nyt vaikka bloggareiden suosimista karkkikaupoista - treffipalstoista. Ilmoitukseen pitäisi pistää sopivia sanoja täkyiksi ja vältellä toisia. Jotkit asiat pitää esittää juuri tietyllä tavalla ja jotkin ovat täysin kiellettyjä.

Treffaillessa pitää muistaa kaikenmaailman sääntöjä, ei saa tehdä sitä ja tätä vaikka mieli tekisi ja toisaalta toisia asioita tulee tehdä. Joitain asioita pitää keskustellessa korostaa ja jotkut asiat taas ovat tabuja.

Tutustuuko näin ihmisiin, vai onko tämä alkusarjan peliä jota pitää osata pelata että pääsee jatkopeleihin?

Nostalgointi

Näin joulun ja loppuvuoden aikoihin on monella tapana kääntää katse menneeseen uuden alkamista odotellessa. Moni nostalgoi ja miettii kuinka ennen kaikki oli paremmin. Niitä hetkiä kun muistelee rakastaneensa ja kuinka oli rakastettu vaikka ei silloin sitä ollut tajunnut.

Ihmissuhteita jotka loppuivat, mutta näin etäisyyden päästä olivat ah niin ihania.

Minä teen päinvastoin.

Katselen ihmisiä joiden kanssa minulla on ollut suhde ja kauhistelen aidosti. Kuinka osa niistä on suoraan sanottuna rupsahtaneet ja muuttuneet ihmisiksi joita en enää edes tunnistaisi. Kuinka heillä nuorempana oli periaatteita ja tavoitteita ja kuinka ne nykyään ovat kadonneet. Joissain tapauksissa tuntuu niin hupaisalta kuinka joidenkin ihmisten kanssa joutui aikoinaan vääntämään nimenoaan näkökantojen erosta joihinkin asioihin ja jotka nyt ovat heittäneet nuo näkökannat elämästään vaikka ne silloin olivat elämää tärkeämpiä.

Lisäksi yllättävän monen jaloissa pyörii jälkikasvua. Ihan aidosti kauhistun jos olisin hankkinut jonkun heistä kanssa itse jälkikasvua. Se olisi luonnollisesti varmaan suurin asia elämässäni, mutta olisinko itse kasvanut toiseen suuntaan ja vieläkö pystyisin rakastamaan jotakuta entisistäni?

Ehkä olisin kasvanut samaan suuntaan ja olisin ihan onnellinen nyt. Toisaalta tässä todellisuudessa olen täysin tyytyväinen nykytilanteeseeni, yksin.

Silti yllätin itseni pari viikkoa sitten. Siihen ei tarvittu kuin vastaan kävelevä naisihminen. Vaikka en koe olevani ja kivenkovaan väitän etten ole pinnallinen pelkkä ohimenevä hetki sai elämäni sekaisin useammaksi päiväksi.

Mieleeni paloi tuo näky ja täysin käsittämätön tunnevyöry paloi liekkimerenä sisälläni. En edes pystynyt käsittelemään kaikkia tunteita sisälläni. Siellä roviona paloi ihastusta, hoivaviettiä ja puhdasta lihallista himoa varmaan tusinan muun tunteen kanssa.

Oliko se todellakin yksi tuntematon henkilö joka ehkä muistutti joitain muita henkilöitä joita kohtaan minulla on ollut jotain tunteita joka laukaisi patoutuneet tunteet, vai olivatko nuo kaikki tunteet käyttämättöminä patoutuneet sisälläni ja tuo hetki vain sain padot kaatumaan niiden määrän alla?

Ja nytkin piti vain todeta että olen onnellinen että en ollut onnellinen ja mieleni karkaa jonnekin tuntemattomille teille ja mietin kaipaanko silti jotain mitä en tunnusta kaipaavani.

Mikä on parisuhteessa tärkeintä

Kaikki tuntuvat tietävän mitkä asiat ovat parisuhteessa tärkeimpiä. Samaan aikaan kukaan ei tunnu tietävän mitkä asiat ovat oikeasti parisuhteessa tärkeimpiä. Teoriani mukaan tämä johtuu siitä että jokainen parisuhde on erilainen. Jotkut asiat ovat joissain parisuhteissa niin luonnollisia, että niiden tärkeyttä ei tajua niinkauan kuin asiat rullaavat ilman erityisempää keskittymistä juuri niihin asioihin. Usein jopa liika analysointi saattaa aiheuttaa säröä juuri siksi että nämä ikäänkuin näkymättömät asiat muuttuvat näkyviksi.

Silti aion nyt tökkäistä ampiaispesää ja kertoa (taas) alustavan teoriani siitä mikä on oikeasti tärkeintä parisuhteessa.

Tärkeintä on ajatella samalla aallonpituudella.

Tämä koskee niin parisuhdetta kuin muitakin ihmissuhteita. Jokainen on varmaankin huomannut kuinka joidenkin kanssa joutuu vääntämään rautalankaa ja/tai selittämään sanomisiaan tarkemmin että ne menevät vastaanottajalle ymmärrettynä.

Jos kaksi ihmistä on samalla aallonpituudella, ei aina edes tarvitse kuin aloittaa lause ja vastaanottaja jo ymmärtää mitä olet aikeissa selittää. Syntyy tupu-hupu-ilmiö jolloinka toinen voi lopettaa toisen aloittaman lauseen.

Kun tämä laajenee ajatusten tasolle, on ihmisen helppo olla, eikä energiaa huku siihen että jokainen asia pitää diskuteerata tai selvitellä muuten juurtajaksain.

Epäilen vahvasti että moni tiedostamatta etsii juuri tätä ominaisuutta vastapuoleltaan. Yleensä kuitenkin löytymisen estää asian tiedostamattomuus. Ihmiset tapaavat ympyröissä joissa heillä on jonkinlainen kuori tai rooli joka estää tämän yhteyden syntymisen. Jotta yhteys, siirtyminen samalle allonpituudelle syntyisi, vaaditaan suojien katoamista ja hienovaraista säätymistä. Joskus jopa voi käydä niin että vaikka samalle taajudelle päätyykin, se on vain väkinäisesti omasta taajuudesta luopumista ja toinen alitaajuisesti kokee jossain vaiheessa itselleen väärällä taajudella olemisen liian työlääksi.

Bonusajatuksena tarjoilen väitteen että meillä on toinen nimi sille kun tapaat henkilön joka jo valmiiksi on säätynyt samalle taajuudelle kanssasi: rakkautta ensi silmäyksellä. Se että kaikki eivät joko usko tai oikeasti koe tätä voi johtua siitä että heillä itsellään on niin kovat taajuushäiritsimet, kuoret, että kukaan ei pääsee suoraan samalle taajuudelle.

Rakkaus ei riitä

Tänään löytyi taas helmiä internetistä: Mark Mansonin kirjoitus Love is not enough.

Koska uskon että tämän postauksen lukee noin kolme ihmistä ja teistä kaikki osaavat englantia ihan tarpeeksi hyvin, jätän nyt tekstin kommentoimisen siihen että totean vain että onpa taas lätkäisty fiksua asiaa nettiin, helmiä sioille.

Pari täkyä joiden tarkoitus on viimeistään saada kaikki kolme klikkaamaan yltä sivu auki ja kuluttamaan muutama minuutti lukemiseen:

In our culture, many of us idealize love. We see it as some lofty cure-all for all of life’s problems. Our movies and our stories and our history all celebrate it as life’s ultimate goal, the final solution for all of our pain and struggle. And because we idealize love, we overestimate it. As a result, our relationships pay a price.

1. Love does not equal compatibility

2. Love does not solve your relationship problems

3. Love is not always worth sacrificing yourself

Would you tolerate your partner’s negative behaviors in your best friend?

Remember this: The only way you can fully enjoy the love in your life is to choose to make something else more important in your life than love.

Because you need more in life than love. Love is great. Love is necessary. Love is beautiful. But love is not enough.


edit: meinasin unohtaa melkein aiheeseen liittyvän youtuben!

Olet pahin

Mainitsenpa vain että nyt kun How I Met Your Mother on siirtynyt historiaan, sen paikan on ottanut Youre The Worst. Aivan tolkuttoman addiktoiva uusi ihmissuhdekomedia. Voi tosin olla että näen tuossa dysfynkionaalisessa itsensä kieltävässä ihmissuhteessa paljon tuttuja elementtejä...

Traileri antaa kyllä vähän huonon kuvan sarjasta, mutta en löytänyt parempaakaan...

Mikä on oikeasti tärkeää?

Mieleeni tuli teoria jolla voidaan selvittää mikä kullekin on oikeasti tärkeää; esitä itsellesi väittämä "Huono [asia] on parempi kuin ei [asiaa] ollenkaan.

Esimerkiksi melkein meille kaikille väittämät "huono ravinto on parempi kuin ei ravintoa ollenkaan", "huono asuinpaikka on parempi kuin ei ravintoa ollenkaan".

Osa väittämistä jakanee ihmisiä kuten "huono seksi on parempaa kuin ei seksiä ollenkaan" joka esimerkiksi omasta mielestäni ei pidä paikkaansa, kuten esimerkiksi "huonot ystävät ovat parempi kuin ei ystäviä ollenkaan".

Kannattaisiko pienen ihmisen panostaa ensin näihin tällä teorialla tärkeiksi havattuihin asioihin ja sen jälkeen vasta niihin jotka ovat "kivoja", mutta eivät läpäise testiä?

Tunnustus vai tunnistus

Kaikkeen sitä törmää... Wait But Why on uusi suosikkisivustoni. Paljon erinomaisia kirjoituksia jotka pistävät miettimään elämän pieniä ja isoja asioita.

Mutta.

En oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa tälle, yksi kirjoituksista on "10 Types of 30-Yea-Old-Single-Guys".

Lukiessani listaa nyökyttelin itselleni kohdassa "6) The Normal Guy Who Just Hasn’t Met The Right Girl Yet And He Really Wishes People Would Stop Looking At Him With Those Pitying Eyes".

Kunnes pääsin listan loppuun ja luin kohdan "10) The Guy Who Has Just Fully Quit At This Point".

Niin, niinhän se kuitenkin on, mitäs sitä räpistelemään.

Naurava sydän

Suunnitelmallisuus ja odotukset

Olen huomannut viimeaikoina, että jos teen mielessäni suunnitelmia tyyliin "kun pääsen tänään kotiin täältä, teen sitä ja tätä", tai "tänä viikonloppuna teen tuota ja sitä", se yleensä tarkoittaa että teen jotain aivan muuta. Sinkkuelämän vapauksia on tietenkin tehdä juuri sitä mitä sillä hetkellä tekee mieli sen sijaan että noudattaisi jotain suunnitelmia.

Sitten kun mietin taaksepäin, aikaa kun elin avoliitossa, muistan että yksi asioista jotka olivat raivostuttavimpia, oli että oli yhteisiä suunnittelmia, mutta ne muuttuivat lennossa ja kun oli jotain suunniteltu, ei kuitenkaan menty niiden suunnitelmien mukaan.

Jossain vaiheessa tiedostin, että olin alkanut tekemään oletuksia joistain asioista ja siitä miten ne menisivät ja koin ahdistusta siitä että todellisuudessa ne aina menivätkin jollain muulla tapaa. Olin varmaan liiankin usein hankala ja huonolla tuulella ennenkuin itse tiedostin tämän asian ja tietoisesti aloin välttämään tekemästä mitään oletuksia. Tämä tosin kostautui sillä, että en usein edes tehnyt mitään suunnitelmia etukäteen.

Yksi suurimmista muutoksista sinkkuuden ja "vakavan" suhteen välillä onkin juuri tämä vapaus valita lennnosta tuntuuko joku suunnitelma hyvältä ja haluaako sitä noudattaa. Jos, ja tämä on tällähetkellä iso jos, edes suunnittelisin hakeutumista parisuhteeseen, olisiko siis parempi alkaa nyt totuttelemaan siihen että noudattaa omiakin suunnitelmia ajankäytön suhteen, vaikka melko usein oikeasti tekisi mieli niistä poiketakin?

Melko teoreettinen kysymys tosin ihmiseltä joka ei lähitulevaisuudessa koe vakavan parisuhteen uhkaa ajankohtaiseksi, mutta onhan se niinkin, että salama näissä asioissa voi iskeä kirkkaaltakin taivaalta, ja silloin kannattaisi tunteiden mukana olla järkikin. Elämä kun ei ole romanttista saippuaoopperaa.

Viikon vinkki

Huomaako kukaan enää uutisoinnissa näitä uutisia, esimerkiksi; "Elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet tuplasti muihin EU-maihin verrattuna.", Karmaiseva hintamuutos kauppojen hyllyillä ja S-etukortilla ja K-plussakortilla on kääntöpuolensa.

Suomessa siis kaikki kaupan tasot sekä veroittaja pitävät huolen siitä että ruoka olisi maksimaalisen hintaista ja että niistä saatava kate on mahdollisimman korkea. Oikeastaan tälle faktalle ei oikein enää jaksa paljoa muuta tehdä kuin kohottaa olkiaan ja valittava mahdollisimman usein saksan lahja suomalaisille: Lidl.

 Mutta nyt kuitenkin siihen vinkkiin. Lähiruoka ei välttämättä ole aina halvinta, mutta sitä mahdollisuuksien mukaan suosimalla päästään ainakin ohittamaan keskusliikkeiden ahneuskoneisto ja yleensä laatu on korkeinta mahdollista. Nyt edes paikallisten elintarvikeyritysten ja lähiruokaa myyvien paikkojen löytäminen ei ole vaikeaa, kiitos Aitojamakuja.fi -sivuston.

 Suosittelen lämpimästi!

Jätänpä vain tämän tähän

Pisti yllättäen ajattelemaan. Ajatus toki laajemmin, sanan fat voi korvata monella muulla.

Jos ei ole kovin heikkohermoinen, jälkipalaksi voi katsoa tämän videon jonka jättäjä ampui videon tekemisen jälkeen ainakin kuusi ja haavoitti useita muita. 

Maailma on välillä nerokas, oivaltava, mutta oikeassa maailmassa on monenmoisia, joskus todella vinksahtaneita ihmisiä. Täysin sataprosenttisesti ei voi vain kohottaa olkiaan ja todeta että jotkut ihmiset ovat epäkelpoja. Meidän luomamme maailma on heistä sellaisia tehnyt.

Tapahtumahorisontissa

Yleensä kuvittelen tietäväni keskivertoa enemmän siitä mitä pääni sisällä tapahtuu. Lähinnä siksi että olen pyrkinyt analysoimaan tunteitani ja ajatuksiani sen sijaan että olisin lampaan lailla mennyt sen mukaan mitä minulta odotetaan tai mitä eri medioista meille myydään. Samalla myös yritän edes välillä haastaa itseäni ja toimintatapojani kyseenalaistamalla niitä ja etsimällä syitä sille miksi jokin on niin kuin se on.

Silti jotkut asiat vain omat jotain maagista kemiaa. Eilen esimerkiksi kotiin päin ruuhka-bussissa istuessa oli olo kuin mustan aukon laidalla. Kaikki siksi että siinä vieressä istui tuntematon naisihminen joka jollain käsittämättömällä tavalla oli äärimmäisen puoleensavetävä.

Ainoa ongelma tässä oli että en oikein ole varma miksi. Samalla kun yritin pidätellä itseäni paikoillani ja sydäntäni sen verran aisoissa ettei se iske rintakehästä ulos, pohdin miksi juuri tuo naisihminen sai aikaan niin vahvan tunnereaktion. Ehkä se oli punainen tukka, kaikinpuolin miellyttävä olemus, pieni hymyn vilahdus?

Kevät ja kesäkissat

Tai oikeastaan kai tämä jo rupeaa kesän alkua olemaan. Ylipäätänsä kuvittelen olevani fiksu ja hyväkäytöksinen ihminen, mutta tämä aika vuodesta saa ajatukset täysin hakoteille. Havahdun välillä siihen että tuijotan jotakuta ajatukset täysin jossain muualla kuin fiksulla ja hyväkäytöksiselle ihmiselle kuuluisi. Jutellessani viehättävän naisihmisen kanssa suustani saattaa tulla jotain muka-hauskaa ja muka-intellektuallia, mutta mielessäni pörrää mielihalu kertoa että oikeastaan haluaisin... jotain aivan muuta.

Olen elämässäni siinä vaiheessa etten kaipaa mitään parisuhdetta joka aiheuttaisi elämääni "its complicated" vaiheen, taas. Vaikka tiedänkin, että parisuhteeseen heittäytyessä siinä varmasti olisi mukavia puoliakin, en jaksaisi panostaa niidenlähes vääjäämättömään monimutkaisuuteen. Olisihan se mukavaa jos olisi muodikas enemmänkin friends with benefits -tyylinen suhde, mutta epäilen että loppupeleissä ne toimivat huonosti ja kun asiat menevät monimutkaisiksi, ne liian usein käyvät rumiksi.

Niinpä ajattelin sulkea verhot ja piiloutua maailmalta kunnes taudin oireet lievittävät ja olen varma siitä etten kuulu enää riskiryhmään. Projektiksi voisi vaikka koittaa katsoa Rotten Tomatosin top 100 movies of 2013 listasta kaksikymmentä ensimmäistä. Tai ainakin ne yhdeksän joita en ole vielä nähnyt...

Välillä vähän nyrpii arkiset asiat

Jos kymmenen ihmistä odottaa kymmenen minuuttia linja-autoa, mitä tapahtuu kun se vihdoin saapuu? Noh, jostain ilmestyy ninja-mummo joka kiilaa kaikki ja tunkeutuu ensimmäisenä autoon ja alkaa kaivamaan jostain käsilaukkunsa kätköistä kolikkokukkaroaan kadottaen kaikki ninjamaisen nopeat liikkeensä.

Metrollakaan ei ole helppoa, varsinkin on bonusta hypätä siihen linjan lähtöpisteestä. Saapuessasi asemalle voit luulla olevasi hieman onnekas jos metro seisookin asemalla odottamassa. Vaan se on turhaa. Se salakavala oranssi mötjäke on saattanut olla siitä 30 sekuntia, tai useamman minuutin ja ainoa indikaatio siitä että se on kohta lähdössä on äänimerkki jonka ainoa tarkoitus on lienee ilmoittaa "ähää, ette ehdi!". Tämä myös tarkoittaa sitä että liukuportaiden alapäässä olevat ihmiset juoksevat aina metrojunaan, aika usein vain huomatakseen että se seisoo siinä asemalla vielä useamman minuutin. Tietenkin jos sinne juoksee useampi ihminen, se ensimmäinen kokee itsensä niin helpottuneeksi ehtiessään sisään, että pysähtyy heti ovesta junaan päästyään, mikä aiheuttaa jännän aaltoliikeen niihin kymmeneen hänen takanaan tulevaan...

Sitten kun pääset ruokakauppaan, toteat sisään kävellessäsi että kävipä taas hyvä tuuri kun kassoilla ei ole ollenkaan jonoa. Kunnes sitten olet kasannut ostoksesi ja palaat kassoille huomataksesi että vain kaksi kassaa on auki ja molempien jonossa on noin viisikymmentä ihmistä. Noh, eipä se mitään, kun olet puolessavälissä jonoa, aukeaa lisää kassoja. Ja tottakai niiden jonoon rynnivät ne jotka ovat siellä jonon häntäpäässä jonottaneet noin 10 sekuntia ja ne jotka eivät vielä ole jonottaneet ollenkaan. Joten tiedät että nyt kun olet jo vartin jonottanut, on vielä vain toinen vartti odotettavissa.