Sivuaskel-ajatuksen paluun koston poika

Maailmassa menestyy muiden kustannuksella itsekkäästi kiipimällä ja keräämällä maallista mammonaa ja vaikutusvaltaa. Tämä siis oli edellisen postauksen lopputulema.

Jatketaanpa nyt tästä hieman.

Onko mielekästä hakea elämänsä sisältö kilpailemalla siitä kuinka korkealle tässä puussa kapuaa? Kuka tämän puun on rakentanut ja määritellyt mikä on täkeää? No me ihmiset itse tietenkin, hieman ironisesti ne jotka ovat siellä puun korkeimmilla oksilla ja jotka sinne ylös itse havittelevat. Markkinavoimat ja viihdeteollisuus pyrkivät luomaan ja ylläpitämään tätä kaupuuta.

Samalla lailla kun materialisti kaipaa hienompaa autoa kuin naapurilla, toiset kaipaavat saipuaoopperoista ja romanttisista elokuvista mallinsa saaneita ihmissuhteita.

Jos nyt rehellisesti pysähdytään tätä miettimään, en usko että kukaan on sitä mieltä että suurin osa ihmisistä edes voi ikinä näitä saavuttaa vaikka kuinka yrittäisi.

Miksi siis juuri sinä tai minä olisimme yksi heistä? Onko meillä edes moraalista oikeutta nostaa itsemme muiden edelle, niiden joukkoon jotka näihin olisivat oikeutettuja? Enkä nyt tarkoita juuri näitä esimerkkejä vaan miksi meidän pitäisi muiden kustannuksella olla rikkaampia, emotionaalisesti tai materiaalisesti?

Voi kuulostaa hieman liian maailmaaparantavalta tai liian buddhamaisemmalta, mutta onnellisuus ei tule näiden keinotekoisten puiden kiipimisestä.

Aito onni tulee siitä että on tyytyväinen siitä mitä sinulla on jo, onnellinen siinä elämässä missä olet jo. Jos huominen tuo jotain tullessaan, se on elämää, olipa se sitten uusi ihmissuhde tai ohimenevä iloinen tapahtuma josta voit ilman pahaa omatuntoa iloita niin kauan kuin se kestää.

Kunnioita muita, älä kiipeä muiden yli ylemmäs - opi olemaan kiitollinen siitä missä olet nyt, mutta sinun ei tarvitse siihen pysähtyä, elämä kulkee eteenpäin.

Päivän Pirkkavinkki sekä sivuaskel-ajatus.

Siis mieshän ei olisi mies jos mies ei käyttäytyisi kuin mies.

Tässä pari päivää ihmetellyt kun on vatsa ollut lievästi sekaisin. Tänään aamulla normaaliin tapaan kananmunaa paistaessani sitten tulin huomanneeksi parasta ennen päivämäärän... Eihän se ollut kuin kuukausi sitten. Onneksi olen mies, joten tämähän vain nostaa arvoani lähemmäs tavoiteltua alfa-uroksen statusta, sillä mitäs miehinen mies moisia akkojen juttuja huomaamaan.

Se Pirkka-vinkki on siis, että säilyttämällä ruokatarvikkeita kunnes ne ovat sopivasti pilaantuneet ja nauttimalla ne sitten, saa aikaan takuuvarmasti toimivan dieetin. Tässä mitään paastodiettejä tai atkinsseja tarvita!

Onhan se toki naisten mielestä vetoavaa kun miespuoleiset henkilöt käyttäytyvät alfamaisesti. Öykkäröivät ja käyttäytyvät kuin lauman despootit, sitä tuskin kukaan kieltää joka ympärilleen on katsonut. Kukaan ei tietenkään itse tunnusta tosin siihen sortuneen.

Tunnustan myös että olen saanut huonon kasvatuksen ja elämän lego-palikat olivat väärän muotoisia, tai ainakin värisiä, sillä opin itse ajattelemaan että kunhan on fiksu, arvostaa muita eikä aja aina vain omaa eruaan muiden kustannuksella, se jotenkin karmamaisesti palkittaisiin ja siellä jossain odottaa satumainen elämä.

Paskat. Se ei pidä paikkaansa. Tässä maailmassa menestyy vain kiipeämällä ylöspäin polkemalla muita alemmas.

Ja tämä tarina on valitettavasti tosi.

(Varoituksena: tämä ei vielä loppunut tähän vaan jatkan vielä tästä myöhemmin...)

Heränneitä kysymyksiä, nukkuvia vastauksia

Jos joku kehuu onneaan, on aivan hyväksyttyä jatkaa siihen kertomalla epäonnestaan.

Mutta miksi toisinpäin on suurin tökeryys; jos joku kehuu epäonneaan, ei ole ollenkaan sopivaa jatkaa siihen hehkuttelemalla onneaan.

Jos joku tuttava kertoo epäonnestaan, on siihen helppo itsekin empatisoida ja ottaa osaa. Jos joku kertoo onnestaan, on usein paljon hankalampaa empatisoida mukana.

Mistä tämä kaikki johtuu? Onko se kulturaalinen asia täällä tuhansien murheellisten laulujen maassa? Mennään mielummin mollia kuin duuria? Onko se jotenkin iskostettu pienen ihmisen pääkoppaan että epäonni on osa elämää, onni pitää ansaita?

Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia.

Nettideitit, muistutus naisille.

Ei mulla muuta tälläkertaa...

Muutama huomio Ukrainasta

Ensinnäkin minua kuvottaa suomalaisten paniikki asian suhteen. Ukraina on ollut nykymuodossaan itsenäinen parikymmentä vuotta, suomi likipitäen sata vuotta. Venäläisten määräkin näissä maissa on melkoisesti erilainen. Kovasti panikoitiin myös venäjän itämeren sotaharjoituksesta, joka oli suunniteltu ja ilmoitettu jo joskus alkuvuodesta.

Lisäksi, vaikka en missään muodossa hyväksy venäjän toimia, pidän järkyttävän typeränä mediassa pään aukomisen asiasta venäjän suuntaan. Sillä ei saavuteta mitään, päinvastoin, venäjä on suurimpia suomen kauppakumppaneita ja nämä älämölöt suoraan vahingoittavat näitä kauppasuhteita. Tottakai on paikallaan että mielipide ilmaistaan ja todetaan että suomi ja suomalaiset tuomitsevat toimet, mutta loppu provokaatio pois.

Lisäksi ihmiset tuntuvat käsittelevän tapahtumia kuin jotain televisiosarjan käänteitä. Me emme taatusti tiedä kaikkea mitä tuolla taustalla on ja tapahtuu. Ukrainassa elää ihan oikeita ihmisiä joiden elämän tämä taatusti mullistaa. Kaikkea propagandaa puolelta jos toiseltakin on turha uskoa.