Kuolemasta

Työkaverin toinen vanhempi oli joutunut sairaalaan. Olivat kertoneet että voi varautua siihen, että elinaikaa on noin viikon verran. Yllätyin hieman tunnettani kun katsoin asian kertonutta, hieman hämmentyneen ja surullisen oloista työkaveria - tunsin itse surua.

Yllättävää tässä on että en juurikaan pysähdy suremaan kuolemaa. Se vain on luonnollinen jatkumo sille että tänne synnymme. Emme sille mitään voi, että ystävämme, sukulaisemme tulevat kuolemaan. Osa heistä ennen meitä. Miksi turruttaa omat tunteet suremalla sitä.

Kuitenkin tunnen syylisyyttä siitä etten sure kuolemaa. Tuntuu niin epäkorrektilta kun joku kertoo suruissaan ikävän uutisen, kuten oma äitini kertoi kummisedästäni. Äitini oli surun lyömä ja oma ensireaktioni oli huojennus siitä että pitkään kestänyt ja ajoittain hyvinkin kivulias syöpä oli nyt takanapäin.

En kuitenkaan koe olevani millään lailla tunteetonkaan asian suhteen. Saatan hyvinkin hymyillä mielessäni menneille ihmisille ja hyville hetkille jotka heidän kanssaan on koettu, ja olla jopa hivenen onnellinen siitä että he jossain vaiheessa olivat osa elämääni, ja jollain tavalla ovat yhä.

Nettideitit - sano vain ei

Tapaus yksi:
Ihan ok oloinen naisihminen. Lähetti jossain vaiheessa kuvankin, kertoi harrastavansa mm. lukemista ja liikuntaa. Tavatessa verkkokalvoille palasi lähetetty kuva joka oli kuin olikin melko tiukasti rajattu kasvokuva. Neiti oli noin puolitoista sataa kiloa neitiä. Deitti oli kesällä ja kiertelimme Korkeasaarta. Oli oikeasti ihan mukavaa, mutta alun negatiivinen yllätys söi melkolailla mielenkiintoa.

Tapaus kaksi:
Tuntui mukavan vinksahtaneelta, sopivan kieroutuneen huumorintajun omaavalta. Kertoi harrastavansa muunmuassa valokuvausta. Keskustelu siirtyi siihen että josko tapaisimme oikeasti. Ei suostunut lähettämään minkäänlaista kuvaa - puoliksi en uskaltanut lähteä tapaamaan, puoliksi en halunnut jos häntä ei kiinnostanut tarpeeksi että olisi kuvan lähettänyt.

Tapaus kolme:
Jälleen miellyttävä neitonen. Juttu luisti ja eripituista viestiä meni edestakaisin välillä kovinkin tiheään tahtiin. Jossain vaiheessa vaihdoimme puhelinnumeroitakin ja alustavasti sovimme tapaavamme jossain vaiheessa kun se molemmille sopii, oli perjantai. Itselläni oli melko kiireellinen viikonloppu joten en edes ehdottanut tapaamista, eikä hänkään. Maanantaina tuli täyslaidallinen kiroilua, haukkumista ja valittamista siitä että en ollut häntä tavannut kun hän niin oli niin ajatellut (muttei minulle kertonut). Annoin mahdollisimman rauhallisesti palautteen, enkä pitänyt enää yhteyttä.

Elämänlaatua ostamassa

Viimeisen muuttoni aikana päätin että halvahko kahvinkeittimeni vihdoin pääsee eläkkeelle ja päätyi roskikseen. Laiskuutta ja saamattomuutta lienee, että viimeinen vuosi on sitten mennyt ihan vain pikakahvilla kotona. En ole varsinaisesti mikään kofeiiniaddikti, sillä kotona varmaan viikon aikana tulee juotua vain muutamia kuppeja kahvia ja pikakahvi on ajanut asiansa siedettävästi.

Nyt kuitenkin pitkän sulattelun jälkeen hankkia Aeropressin ja kahvimyllyn. Pientä väkerrystä se kupillisen tekeminen papujen jauhamisen kera on, mutta kyllä taas kelpaa ja muistuu mieleen miten siitä kahvistakin voi oikeasti nauttia. Oikeastaan ainoa negatiivinen asia on että olen tottunut juomaan kahvini sammiosta ja tuosta Aeropressistä sitä mustaa kultaa valmistuu melkeinpä harmittavan vähän kerralla. Laatu kuitenkin korvannee määrän.

Lisäksi ostin (taas) uuden sähkötupakan. Ensimmäisen ostamisesta on varmaan jo kymmenisen vuotta ja täytyypä tästäkin sanoa että laatu korvaa paljon. Siinä missä omistan jotain parinkympin tohottimia, tämä oli jo roippeinensa puolitoista sataa, mutta nyt parin viikon sauhuttelun jälkeen voin vain todeta että nyt on vihdoin käsissä laite joka on korvannut normaalit tupakat täysin tuskattomasti. Yhtään ei ole tullut poltettua sen jälkeen kun tämän vimpaimen akku ensi kertaa lataantui.

Rahalla ei saa kuulemma onnea. Kyllä sillä vain jonkinlaista tyytyväisyyttä olemiseensa voi ostaa.

Rebirth

Otinpa ja poistin lähes kaikki vanhat postaukset tästä blogista. Ja samalla koitan saada aikaiseksi kirjoittaa hieman useammin ja hieman laadukkaampia postauksia.

"Ettei tartte sitten myöhemmin ihteään hävetä!"

Pieni viisaus

Hieman aikaa sitten kuulin keskustelun siitä milloinka joku muuttuu aikuiseksi. Tulos oli että aikuinen ihminen on mielikuvitukseton ja tylsä. Melko tylyä.

Oma mietelmäni on huomattavasti lievempi. Aikuinen ihminen tajuaa että kaikki ei ole mahdollista. Siinä vaiheessa kun et enää usko että kaikki on mahdollista, vaikka kuinka epätodennäköistä, olet aikuinen.