Heränneitä kysymyksiä, nukkuvia vastauksia

Jos joku kehuu onneaan, on aivan hyväksyttyä jatkaa siihen kertomalla epäonnestaan.

Mutta miksi toisinpäin on suurin tökeryys; jos joku kehuu epäonneaan, ei ole ollenkaan sopivaa jatkaa siihen hehkuttelemalla onneaan.

Jos joku tuttava kertoo epäonnestaan, on siihen helppo itsekin empatisoida ja ottaa osaa. Jos joku kertoo onnestaan, on usein paljon hankalampaa empatisoida mukana.

Mistä tämä kaikki johtuu? Onko se kulturaalinen asia täällä tuhansien murheellisten laulujen maassa? Mennään mielummin mollia kuin duuria? Onko se jotenkin iskostettu pienen ihmisen pääkoppaan että epäonni on osa elämää, onni pitää ansaita?

Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia.

Nettideitit, muistutus naisille.

Ei mulla muuta tälläkertaa...

Muutama huomio Ukrainasta

Ensinnäkin minua kuvottaa suomalaisten paniikki asian suhteen. Ukraina on ollut nykymuodossaan itsenäinen parikymmentä vuotta, suomi likipitäen sata vuotta. Venäläisten määräkin näissä maissa on melkoisesti erilainen. Kovasti panikoitiin myös venäjän itämeren sotaharjoituksesta, joka oli suunniteltu ja ilmoitettu jo joskus alkuvuodesta.

Lisäksi, vaikka en missään muodossa hyväksy venäjän toimia, pidän järkyttävän typeränä mediassa pään aukomisen asiasta venäjän suuntaan. Sillä ei saavuteta mitään, päinvastoin, venäjä on suurimpia suomen kauppakumppaneita ja nämä älämölöt suoraan vahingoittavat näitä kauppasuhteita. Tottakai on paikallaan että mielipide ilmaistaan ja todetaan että suomi ja suomalaiset tuomitsevat toimet, mutta loppu provokaatio pois.

Lisäksi ihmiset tuntuvat käsittelevän tapahtumia kuin jotain televisiosarjan käänteitä. Me emme taatusti tiedä kaikkea mitä tuolla taustalla on ja tapahtuu. Ukrainassa elää ihan oikeita ihmisiä joiden elämän tämä taatusti mullistaa. Kaikkea propagandaa puolelta jos toiseltakin on turha uskoa.

Reija, Pilvi, Raili?

Kaikkeen sitä törmää, kuten Minullakin on nimi -ryhmään naamakirjassa...

"Vagina, pillu, emätin, pimppi, riemurasia, tussu, tuhero… Rakkaalla sukupuolielimellä on monta nimeä, mutta yksikään niistä ei ole erisnimi.

Miehen sukupuolielin on aikanaan saanut nimekseen Jorma. Hän on aktiivinen toimija, subjekti ja verraton seuramies. Nyt on tullut korkea aika antaa naisen sukupuolielimelle vähintään yhtä hieno nimi. Nimen päätät sinä!"

Näin kertoo sivu hän... Ja otsikossa on ensimmäiset ehdotukset.

Voi niitä tyttöraukkoja jotka omaavat tuon valituksi tulevan nimen. Itsehän omaan etunimen josta on laulu tehty, eikä niin imarteleva ollenkaan, eikä se lapsen iässä ollut ollenkaan mukavaa. Ainoa tasoittava seikka oli että kovin monesta muustakin nimestä on laulua tai sketsihahmoa väännetty.

En ehkä silti kannata yhtä yleisnimeä kaikille... ööö Reijoille. Jokainen on yksilö ja oikeutettu yksilölliseen (lempi)nimeen!

Rahalla rakkautta

Aina niin ihqu(!) Emma kirjoitti blogissaan "Rahalla rakkautta" aiheesta.

Tähän voisi kirjoittaa jotain vaikka misseistä ja jääkiekonpelaajista. Mutta oikeastaan enemmäkin mieleen tulee kirjoitus joka jossain vaiheessa kiersi netissä. En nyt edes yritä kaivaa viitteitä kirjoituksen aitoudesta, mutta kyseessä on kirje jonka 25-vuotias kaunis nainen kirjoitti jollekin internetin palstoista kysellen kuinka saada rikas mies. Vastauksen väitetysti kirjoitti "melko" rikas JP Morgan pankin pääjohtaja... Kirje vastauksineen luettavissa vaikka tästä: A letter from JP Morgan CEO to gold diggers. Varsin hyvin muotoiltu ja avattu vastaus mielestäni...

Itse olen kerran ollut tilanteessa jossa olin jonkinlaisessa suhteessa naisihmisen kanssa jolle elämän tärkeitä arvoja edusti muunmuassa miesystävän auton merkki ja malli. Aikuinen ihminen siis. Eihän ko. naikkonen ikinä tajunnut että pääkaupunkiseudulla auto olisi enemmänkinturhake, sillä esimerkiksi melkein kaikki minunkin liikkumiseni tapahtuu nopeammin ja tuskattomammin julkisilla kuin omalla autolla. Ja jos ei ole nassikoita kuskattavana harrastuksiin tai muuta erikoistarvetta, ei ole järkeä edes omistaa autoa.