torstai 10. huhtikuuta 2014

Kiukuttaa

Wikipedia:
Kiukuttelu on ihmisen vihan purkamista. Kiukuttelua voi tapahtua silloin jos joku ei saa tahtoaan läpi, tai jotain pahaa on tapahtunut. Kiukuttelu saattaa yleensä liittyä stressiin tai masentumiseen. Kiukuttelu ei ole sairaus eikä vamma, ja se voi ilmetä väkivaltana
Taitaa olla stressiä ja koska sitä on niin usein, jonkin asteen masennusta tilanteesta.

Ärsyttää itseään että antaa maailman stressata itseään. Miksi on kuitenkin niin hankalaa olla stressaamatta asioista joihin ei voi itse vaikuttaa. Ja miksi se aiheuttaa masennusta joka aiheuttaa sen ettei usko pystyvänsä vaikuttamaan stressin aiheuttaviin asiohin? Miksi on niin vaikeaa katkaista tämä itseään ruokkiva kierre?

Onko edes mitään järkeä olla kiukkuuntunut pidempään kuin muutaman ohimenevän hetken joiden jälkeen ottaa itseään niskasta kiinni ja tekee jotain asialle niin ettei kiukuta enää?

Saako ihminen kiukutella jos kiukuttaa? Miten kiukutellaan oikeaoppisesti?

Miten kiukuttelu hoidetaan parisuhteessa? Pitäisikö parisuhdeajokortti perua jos ihmistä kiukuttaa, ihan vain siksi että kypsät ihmiset eivät kiukuttele? Saako toiselle kiukutella? Pitäisikö sen toisen olla niin aikuinen ja kypsä, että tajuaa että hän ei ole kiukuttelun syy ja antaa kiukuttelun olla ja mennä? Pitäisikö kiukuttelijan ottaa itselleen pieni jäähy ja olla hetki kiukkuinensa omissa oloissaan ja pitäisikö sen toisen ihmisen ymmärtää tämä? Eikö näissä esimerkeissä sysätä epäreilusti pallo sille toiselle osapuolelle? Eikö se olisi kiukuttelijan vastuulla hoitaa tämä tilanne kunnialla, mutta kun kiukuttaa ei aina ole kaikkein järkevimmillään.

Kauheasti taas kysymyksiä, eikä ollenkaan vastauksia.

Ja kiukuttaakin vielä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti